Tiedote 3.7.2022

julkaistavissa heti

 

Onki24 -kilpailussa ongittiin isoja särkikaloja – Kilpailualueena oli koko Suomi

 

Koko maan laajuinen Onki24-kilpailu keräsi taas onkijat vapoineen vesistöjen äärelle. Kilpailussa tavoiteltiin seitsemää eri särkikalalajia ja paremmuus ratkaistiin kalojen pituuden perusteella. Kilpailussa nostettiin hienoja saaliita eri puolilta maata.

Suomen Vapaa-ajankalastajien järjestämä Onki24 kilpailtiin 1.-2.7. Kilpailussa kalastetiin nimensä mukaisesti onkimalla ja kilpailuaika oli 24 tuntia. Osallistujilla oli valittavana kaksi sarjaa: Pro tosissaan onkiville ja Fiilistely heille, jotka olivat liikkeellä hieman rennommalla asenteella. Molemmissa sarjoissa kilpailtiin kaksihenkisin joukkuein. Onkipaikaksi sai valita oman suosikkiapajansa mistä päin maata tahansa. Kilpailukaloina olivat lahna, ruutana, seipi, sorva, suutari, särki ja säyne. Tulos muodostui kolmen eri lajia olevan kalan yhteispituuden perusteella. Eri lajia oleville kaloille käytettiin lajikohtaisia pituuskertoimia, joiden avulla lajit olivat vertailukelpoisia toistensa kanssa.Kummassakin sarjassa saatiin upeita saaliita ja moni osallistuja sai kilpailun aikana uuden henkilökohtaisen ennätyskalan. Kilpailun suurin tulos nähtiin Pro -sarjassa, jonka voitti joukkue Urpoerämies 1, eli Pauli Varsila ja Olavi Kujanen. Miehet ovat kotoisin Espoosta. Voittotuloksen muodostivat, 41 cm ruutana, 41 cm sorva ja 53 cm suutari.
Fiilistelysarjassa eniten senttejä keräsi joukkue Peruna, jossa onkivat Heikki Salmela ja Simo Rantanen Tampereelta. Heidän saamansa kalat olivat 41 cm ruutana, 34 cm sorva ja 50 cm suutari.Onki24 on uudentyyppinen kalastuskilpailu, joka poikkeaa melkoisesti perinteisistä onkikilpailuista. ”Kisassa käytettiin erityistä tulosohjelmaa, johon osallistujat lähettivät saaliistaan valokuvan, sekä laji- ja pituustiedon. Ohjelman kautta onginnasta kiinnostuneet kalastuksen harrastajat pystyivät netissä seuraamaan tulosten kehittymistä omilta laitteiltaan”, kertoo kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju Suomen Vapaa-ajankalastajista.Tulokset löytyvät kilpailun nettisivulta: vapaa-ajankalastaja.fi/onki24/

 

Lisätietoja:
kalatalousasiantuntija Juha Ojaharju, puh. 045 113 3050

kalastusohjaaja Heidi Pernu, puh. 044 355 4109

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 460 seurassa toimii yhteensä noin 33 000 kalastuksen harrastajaa.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jaana Vetikko

tiedottaja

päätoimittaja, Vapaa-ajan Kalastaja


Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki

+358 50 525 7806

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

vapaa-ajankalastaja.fi
vapaa-ajankalastajalehti.fi

Kuva, joka sisältää kohteen teksti

Kuvaus luotu automaattisesti