Hämeen vapaa-ajankalastajat ry:n
Jäsenyhdistykset / jäsenet, aktiivitoimijat, talkootyöhenkiset, mateen kalastajat, kilpailijat

 

SVK 20-JUHLAVUODEN MADEPILKIN PÄÄTAPAHTUMA 8.2.2020


Hämeen piiri on saanut järjestettäväkseen SVK:n 20-v juhlavuoden valtakunnallisen madepilkin päätapahtuman. Tapahtuma järjestetään Vanajaveden rannalla, Hattulan Petäyksessä (Petäys Resort), lauantaina 8.2.2020 klo 16:30-22:00.


Tapahtuma on ilmainen, kaikille suunnattu madepilkkitapahtuma, jossa opetetaan ja toteutetaan vastuullista kalastusta ja luonnon kunnioittamista. Tapahtuman tarkoituksena on tutustuttaa talviseen madekalastukseen ja -pilkintään sekä opastaa kalojen tunnistuksessa, kalastuksessa, välineissä sekä saaliskalan käsittelyssä, josta on erillisnäytökset.
Tapahtumassa tuodaan esille SVK:n toimintastrategian mukaisia arvoja: elämyksellisyys, luontosuhde, vastuullisuus ja kaverit. Lisäksi tapahtuma toteuttaa Maa- ja metsätalousministeriön vuonna 2019 julkaistua vapaa-ajankalatalouden kehittämisstrategiaa, erityisesti sen osa-alueita hyvinvointia ja kalastusmahdollisuuksia ja osuva viestintä ja neuvonta Tapahtuma tuo valtakunnallista ja alueellista medianäkyvyyttä SVK:n strategialle sekä Hämeen piirin ja paikallisyhdistysten toiminnalle. Paikallisena tavoitteena on parantaa paikallisyhdistysten ja sidosryhmien (mm. nuorisotoiminta) välistä yhteistyötä uusien / nuorten kalastajien värväämiseksi kalastusurheilun piiriin.

 

TAPAHTUMASTA
Tapahtumaan on haettu erillistä ELY-tukea ja SVK tukee tapahtumaa omalta osaltaan media- ja talkoovoimin. Tavoitteena on, että yhteistyökumppanituki yhdessä paikallistason talkoolaistoiminnan kanssa, mahdollistaa tapahtuman toteuttamisen ilman seurojen rahallista panostusta. Kaikki piirin jäsenseurat ovat yhdessä tervetulleita järjestämään tapahtumaa!
Yhteistyökumppaneita kaivataan lisää!

 Talkoolaisia tarvitaan. Ilmoittaudu!
Alueellisella ja paikallisella tasolla koulut, oppilaitokset, nuoriso-, liikunta- ja muut toiminnalliset yhdistykset sekä esim. eläkeläis- ja vammaisyhdistykset ja harrasteseurat ovat tiedottamisen keskiössä yhtä lailla, kun niihin kuulumattomatkin, yleisen mediatiedottamisen kautta.
 Tiedottakaa tapahtumasta vapaasti ja ennakkoluulottomasti omilla kanavillanne!
Hämeenlinnasta Hattulan keskustan kautta tapahtumaan kulkee ilmainen, ns. ”Made-bussi”, reittiä (madepolkua) Hämeenlinna rautatieasema – linja-autoasema – Hattulan keskusta – Petäys ja paluu toisin päin. Linja-autokuljetuksen aikataulut julkaistaan hemmin ja siihen ovat etusijalla ennakkoon ilmoittautuneet.
 Muista ilmoittaa kyytitarpeesi!
Tapahtumassa tullaan tarjoamaan SVK:n juhlavuoden mademorreja, jonka saa vaihtaa ilmaiseksi vanhan ja lainvastaisen madeharan tilalle.
 Harat mukaan ja vaihto morreihin!
Tapahtumassa ovat mukana ainakin seuraavat yhteistyökumppanit: Petäys Resort, Easy Fishing Store, Weke-katiskat, HämeBus. Yhteistyökumppaneiden haku on kesken ja niitä toivotaan lisää. Petäys Resort julkaisee myöhemmin majoitustarjouksen tapahtumaan liittyen
 Tiedottakaa paikallisia yhteistyökumppaneitanne ja pyytäkää yhteydenottoa allekirjoittaneeseen tai SVK / Johanna Antila!
Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös (26. kerran) Made HUKassa - madepilkkikilpailu klo 17:30-21:30, josta erillinen tiedote.
 Kilpapilkkijät tervetulleita näyttämään mallia!
Tervetuloa talkoolaiseksi / osallistumaan erilaiseen talviseen luontoelämykseen.
Järjestämme yhdessä tapahtuman, joka antaa lapsille, nuorille, perheille ja kaikille kiinnostuneille huikean elämyksen sekä kannustaa laajentamaan luontosuhdetta myös talven aikana - pimeällä, pakkasessa pilkkimällä.


Pyydän tutustumaan myös liitteenä olevaan SVK:n kirjeeseen yhteistyökumppaneille.


Vastaan mielelläni esille tuleviin kysymyksiin.


Lisätiedotteita tulossa!


Yhteistyöterveisin Ilkka Keinänen
Tapahtuman paikallinen yhteyshenkilö
044 – 910 0910, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Lisätietoa https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/jarjesto/
https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/ymparistoohjelma/
https://petays.fi/